HENRY HILL

HENRY ZACHARY HILL / SYNTYNYT 11. MARRASKUUTA 1993, LONTOOSSA, ENGLANNISSA
MIES, HETERO (AINAKIN SELVÄNÄ) / SEXY, FREE, SINGLE & READY TO MINGLE
PACIFIC PALISADES, LOS ANGELES, CALIFORNIA

PERHEESEEN KUULUVAT ISÄ HANK HILL & ÄITI EVELYN HILL (OS. EATON)
KIINTEISTÖ- JA RAKENNUSALAN MILJOONÄYRITYKSEN, THE HILLSIN, PERIJÄ
TURHA JULKIMO, MALLI, WANNABE NÄYTTELIJÄ (KUVITELMISSAAN)

"Fuck you up, your mum and dad, they might not mean to, but they do."
"Who says they don't mean to?"

Alkujaan Chicagossa keskiluokkaiseen työväen perheeseen syntynyt Charles Hill tiesi jo nuorena saavuttavansa vielä suuria, eikä haave jäänyt pelkäksi tähdenlennoksi yötaivaalla. Kiinteistövälittäjänä uransa aloittanut mies oli näppärä rahan kanssa kasvattaen päivätyön ohella omaa pääomaansa onnistuneiden sijoitusten kautta siihen saakka, että pesämunaa oli vihdoin tarpeeksi oman yrityksen aloittamiseen; kontakteja oli kertynyt muistivihkon sivuille välitysvuosien aikana kiitettävä määrä, eikä vienyt lopulta kovinkaan kauaa saavuttaa jalansijaa välitys- ja rakennusalalla. Mitään yhden yön ihmettä ei tietenkään tapahtunut, mutta muutamista koetuista takaiskuista otettiin onkeen ja yritys kasvoi ja laajeni hiljalleen, onnistuen alle kuudessa vuodessa kymmenkertaistamaan liikevaihtonsa; The Hills -toimistotiloja kohosi pian Chicagon lisäksi New Yorkiin, San Franciscoon, Los Angelesiin ja Miamiin, joiden lähialueidenkin kiinteistöjä ostettiin yhä kiihtyvällä tahdilla. Kaiken tämän keskellä Charles löysi myös vierelleen lähes kaksikymmentä vuotta nuoremman Margaret Whiten, jonka omat unelmat eivät olleet lähteneet aivan samanlaiseen lentoon kuin miehen; näyttelijätär oli esiintynyt vain muutamissa pienemmissä elokuvissa sivurooleissa, saavuttamatta koskaan haluamaansa nostetta Hollywoodissa. Charles ei välittänyt siitä, miten ulkopuoliset leimasivat nuoren neidon pyrkyriksi, johdatellen tämän vain puolen vuoden yhdessäelon jälkeen alttarille.

Perheen perustaminen oli aina ollut Charlesille sydämen asia, olihan hän itse varttunut rakastavassa ja kannustavassa ympäristössä veljien ja siskojen keskellä. Tuoreen vaimokkeen mielipiteet haarautuivat miehen omista, mutta lopulta kaiken taivuttelun, lahjonnan ja hemmottelun päätteeksi Charles sai tahtonsa läpi. Hank Hill syntyi Miamissa parin ensimmäiseksi lapseksi ja kolme vuotta myöhemmin esikoista seurasivat kaksoset Hope ja Harvey perheen täydentyessä vielä muutama vuosi myöhemmin syntyvällä ja kuopukseksi jäävällä Monicalla. Onnellisten lapsuusvuosien jälkeen kävi nopeasti selväksi, että suurimmat odotukset kohdistuivat eittämättä Hankiin, josta Charles oli alusta saakka suunnitellut yrityksensä pääasiallista perijää sen jälkeen, kun kävi selväksi, että kaksoset kallistuivat enemmän Margaretin puoleen unelmiensa ja kiinnostuksenkohteidensa kanssa. Kalliit yksityiset koulut ja oikeaan suuntaan tuuppaaminen tekivät aikanaan tehtävänsä ja Hank Hill lähti Brownin yliopistoon lukemaan liiketaloutta ja johtamista valmistuen vuosikurssinsa priimuksena, eikä tulevaisuuden työpaikkaa tarvinnut kahteen kertaan arvuutella. Ensimmäiset merkittävät kauppansa esikoispoika teki isänsä luotsaamana vain 25-vuotiaana, eikä suunta sen jälkeen ole ollut mitään muuta kuin nousujohdanteinen. The Hills laajensi ulkomaille, eritoten Eurooppaan, ja Hank Hill sai toimia ulkomaisten liiketoimien keulakuvana edustaen yritystä pitkin maailmaa.

Kun Hank Hill tapasi Evelyn Eatonin matkoillaan Englannissa yrityskontaktien ja seurapiirien kautta, ei keneltäkään jäänyt huomaamatta parin jo alkumetreillä vahvaksi muovautunut kemia – leuat saattoivat loksahtaa auki vain yllätystä jäljitelläkseen kaksikon julkistaessa vajaata puolta vuotta myöhemmin salassa tapahtuneen kihlautumisensa. Häät pidettiin lopulta morsiamen pyynnöstä Englannin maaperällä ja kaiketi saarivaltio taklasi tuoreelta aviomieheltä jalat alta, sillä pari päätyi jäämään. Hank oli aina suunnitellut tuovansa tuoreen vaimonsa mukanaan Yhdysvaltoihin, mutta matkaan sattui ylimääräinen mutka muutamaa kuukautta ennen ajateltua lähtöä; Evelyn oli raskaana, eikä ainakaan suunnitellusti. Tieto perheenlisäyksestä sai aikaan monisävyisiä reaktioita, eihän kukoistavan uransa aallolla ratsastava Hank ollut koskaan edes vaivautunut uhraamaan ajatuksia jälkeläisten hankkimiselle ja kaikelle sille, mitä lapsi tulisi tarvitsemaan ja vaatimaan. Mutta vielä suurempaa ja akuutimpaa huolta aiheutti se miten vaikeaksi raskaus osoittautui Evelynin joutuessa lopulta jopa hätäkeisarileikkaukseen saakka; kaikista komplikaatioista ja harmaista ennusteista huolimatta syntyi Greenwichissä, Lontoossa, marraskuun poikkeuksellisen karuihin myrskyihin lapsi, joka sai nimekseen Henry vasta useiden kuukausien jälkeen synnytyksestä, tuoreen äidin viivytellessä nimenannon kanssa siihen saakka, että oli varma esikoisensa selviävän.

Pienen taaperon lapsuusajat olivat omalla tavallaan täynnä yksinäisyyttä sillä vaikka Evelyn olikin lähinnä kotiäiti, jäi jälkikasvusta huolehtiminen usein suuren henkilökunnan vastuulle. Raskauden jälkeinen masennus raastoi tuoretta äitiä tavalla, joka jätti omanlaisensa arvet niin naiseen kuin Henryynkin eikä toipuminen ollut ruusuilla tanssimista. Hank oli yhtä lailla kaukainen hahmo pienen lapsen elämässä, sillä työt kutsuivat miestä jatkuvasti takaisin Amerikkaan; yhtälö ei ollut avain menestykseen eikä kukaan varmasti tuntenut oloaan miellyttäväksi keskellä kaaosta, jonka olisi kaiketi kuulunut olla tuoreen perheen parasta aikaa. Ja vaikka pahin lopulta saatiinkin taltutettua, kävi hyvin nopeasti selville, ettei Evelyn ollut enää se sama ja aurinkoinen nainen, johon Hank oli niin palavasti rakastunut – mielen koukeroihin oli asettunut jotain masennustakin pahempaa, tai ehkä sairaus oli muhinut taustalla kaiken aikaa, kunnes vihdoin sai oikean ärsykkeen puhjetakseen kukkaan.

Hank olisi halunnut kuskata koko perheen Yhdysvaltoihin jo vuosia aikaisemmin, mutta niin Evelyn kuin muukin Eatonien suku vastusti ajatusta, eihän kukaan tiennyt miten maiseman vaihdos vaikuttaisi muutenkin epävakaaseen naiseen. Vuodenajat vaihtuivat toisiin ja aika kului eikä mikään muuttunut – kunnes perheen pää vihdoin sai tarpeekseen. Pilvinen San Francisco aukeni eteen täynnä uusia mahdollisuuksia ja odotuksia Henryn ollessa kuuden vanha ja hetken verran uudet tuulet tuntuivat jopa auttavan. Hank ei kuitenkaan saanut levätä laakereillaan ja vain huolehtia perheestään, sillä perheyrityksen johto kaipasi miestä lunastamaan paikkansa vanhempiensa vaalimassa yrityksessä ja ottamaan sen kokonaan harteilleen – Charles Hill kun aikoi eläköityä. Uusi kohotettu asema tarkoitti entisestään lisääntyvää matkustelua ja pitkiä päiviä eikä yhtön uudella CEO:lla ollut muuta mahdollisuutta kuin palkata lisää henkilökuntaa pitämään huolta armaasta vaimosta, jonka ongelmat peitettiin täysin julkisuudelta ja muulta maailmalta; yksityisiä hoitolaitoksia olisi ollut tarjolla, mutta Hank oli aivan liian ylpeä kyetäkseen siirtämään naista pois oman kattonsa alta. Tai ehkä vaakakupissa painoi sittenkin silkka häpeä. Henry pyöri jaloissa lähinnä lisätaakkana eikä kukaan tuntunut muistavan lapsen olemassaoloa; päivät täyttyivät itsenäisistä leikeistä ja oviaukoissa salakuuntelemisesta, eihän poika oikeastaan ymmärtänyt mistä kaikki johtui. Välit isään kasvoivat entistä etäisemmiksi, mikäli se edes oli mahdollista, eihän mies voinut olla uppoutumatta katkeruuteen joka kerta, kun pieni pörröpäinen riiviö ilmestyi näköpiiriin elävänä muistutuksena virheestä, joka olisi pitänyt ymmärtää jättää tekemättä.

Peruskoulun opit nuori Henry opiskeli kotona kotiopettajan johdolla, sillä lapsuusaikaan sisältyi paljon matkustelua Lontoon ja San Franciscon välillä Evelynin palatessa ajoittain perheensä luokse Greenwichiin. Rahasta ei koskaan ollut pulaa ja natiainen sai leikkiä uusimmilla leluilla ja pukeutua parhaaseen, mutta vaikka elämä oli yltäkylläistä, ei Henryllä juuri ollut ikäistään seuraa, saati sitten turvallista syliä, johon hädän hetkellä juosta. Välit äitiin olivat huomattavasti läheisemmät kuin kaukaiseksi hahmoksi vuosien saatossa muuttuneeseen isään, joka muutoinkin piirtyi mieleen lähinnä vakavana ja kiireisenä perheen päänä, jonka temperamentti ja ehdottomat ajatukset tiukasta kurista eivät kohdanneet lapsen energisyyden ja uteliaisuuden kanssa. Evelyn taasen oli hyvinä päivinään yltiömäisen rakastava ja hoivaava, mutta myös epävakaa mielialojen saattaessa muuttua pelkässä silmänräpäyksessä, eikä Henry yksinkertaisesti voinut ymmärtää sitä, miksi äiti piti yhtenä hetkenä sylissä ja seuraavana lukitsi oven itkevän pojan kasvojen edessä, hukuttautuen silkkilakanoiden sekaan viikkokausiksi.

Kotiopetuksesta Hillit luopuivat vasta perheen muutettua San Franciscoon ja Henryn ollessa oikeassa iässä aloittamaan High Schoolin. Ja vaikka uudesta käänteestä oltiinkin innoissaan, osoittautui muiden yksityiskoulun oppilaiden joukkoon sulautuminen lopulta omanlaisekseen haasteeksi: suoranaisen syrjinnän tai suuren kiusaamisen kohteeksi nuorukainen ei sentään joutunut, mutta hintelä ja sliipattu olemus kera joukosta erottuvan selvän englantilaisen aksentin sai osakseen epämieluisaa huomiota ja naljailua. Sosiaalisuus ja neuvokkuus tosin auttoivat pääsemään tilanteen herraksi, mutta vasta ylemmillä vuosiluokilla tuulet käänsivät suuntaansa kokonaan; kasvupyrähdys ja puberteetti tekivät tehtävänsä eikä Henry äkkiä ollutkaan enää se etupenkissä istuva ruipelo, vaan sen sijaan takapenkin suosittu ja niin vastustamattomalla hymyllä varustettu rikas mallinuraansa aloitteleva komistus. Ihmissuhteet alkoivat kiinnostaa enemmän ja enemmän ja yhtäkkiä kylkeen löytyi ensimmäinen tyttöystävä, joka tosin vaihtui nopeasti seuraavaan – ja sitä seuraavaan. Koulu päättyi aikanaan kiitettävin paperein ja palkkioksi uurastuksestaan Henry sai luonnollisesti uuden kiiltävän Bentleyn – auto ei tosin paikannut sitä aukkoa, jonka poissaolevat vanhemmat olivat kasvavaan ainokaiseensa jättäneet. Onneksi ystäviä sentään löytyi, olivat ne sitten suurimmalta osin kuinka pinnallisia tahansa. Ja toisin kuin olisi voinut kuvitella, ei Henryn nuoruusaikojen parhaaksi ystäväksi suinkaan valikoitunut joku samalla tavalla turhantärkeä ja rikas etuoikeutettu sielunveli, vaan aivan keskiluokan alapuolelta urheilijaksi ponnistanut James Holden, jonka kanssa päädyttiin samoihin piireihin yhteisten tuttujen kautta.

Koulun päättymisen jälkeen Henry alkoi hiljalleen etääntyä perheestään entistä enemmän eikä prosessia ainakaan auttanut se, että Evelynin tila paheni entisestään ja naisen Englannissa edelleen asuva perhe vaati saada potilaan takaisin hellään huomaansa. Toki Henrylle avautui mahdollisuus vaihtaa maisemaa äitinsä kanssa, mutta oli ajatus kuinka houkuttava tahansa, olisi se tarkoittanut kaiken San Franciscossa ympärille kasatun hylkäämistä ja täysin uuteen ympäristöön sopeutumista. Niinpä Evelyn lähti yksin ja Henry hukutti ikävänsä juhlitaan, sosiaaliseen mediaan ja mallintöihin tuhlaten rahaa minkä ehti, sillä muutakaan ei kiireinen Hank Hill pojalleen ehtinyt tai viitsinyt antaa – ja jos Henry oli ollut seurattu henkilö sukunimensä takia jo aikaisemmin, ei se ollut mitään verrattuna lyhyessä ajassa kolminkertaistuvaan suosioon, joka kihahti päähän juuri niin nopeasti kuin saattoi kuvitella. Tuntui helpommalta olla miettimättä tulevaisuutta tai sitä mihin elämässä pitäisi päätyä, joten aika kulutettiin mieluummin juhlimiseen ja toinen toistaan myrskyisempiin suhteisiin, jotka kaikki perustuivat väärille arvoille ja aiheuttivat lähinnä enemmän harmia kuin mitään muuta. Kasvot pyörivät ties minkä lehtien palstoilla eikä julkisuuskuva ollut järin puhtoinen – mikä ei luonnollisesti huvittanut Hank Hilliä, joka oli työskennellyt menestyksensä eteen liian urhoollisesti antaakseen jälkikasvunsa vetää kunnioitettua nimeä ja perheen hyvää mainetta lokaan. Painostus, uhkailu ja useat riidat päätyivät lopulta siihen, että Henry nieli tappionsa, aloittaen liiketalouden opinnot UCSF:n yliopistossa kaiken riekkumisen ja juurettomuuden jälkeen, saaden lohdutuspalkinnoksi oman asunnon keskustasta.

Vaikka opiskeltava aine ei alun perinkään ollut sydäntä lähellä tai edes mitään sellaista, mitä kohtaan kiinnostus olisi elänyt palavana, pääsi Henry yllättävän hyvin liikkeelle. Taantuminen vanhoihin ja hyviksi todettuihin tapoihin oli kuitenkin vain ajan kysymys; ensimmäinen herpaantuminen tapahtui uuden ihmissuhteen muodossa nuorukaisen tavattua Avery Blackwood. Seurapiirijuhlien pääpaino vaihtui nopeasti paremman tuttavuuden tekemiseen ja yksi asia johti seuraavaan, kunnes ilta päättyi samaan osoitteeseen – viimeiset vuodet vannoutuneena sinkkuna elämäänsä vietettyään ei Henry edes kuvitellut saavansa mitään yhden yön huumaa enempää, olihan neito myös kaiken muun lisäksi varattu. Numerot vaihtuivat ja seuraavien kuukausien aikana soittoja ja viestejä sateli puolin ja toisin, ja niin paljon kuin nuorukainen oli aina vannonut pysyttelevänsä kaukana juuri tällaisista tilanteista romanttisen sydämensä kanssa, ei molemminpuoliselle vetovoimalle voinut mitään.

Irti olisi pitänyt ymmärtää päästää paljon aikaisemmin, mutta tunteet veivät mennessään ja kuukaudet muuttuivat yhtäkkiä vuodeksi. Ja kun ei mitään itselleen voinut, päätyi Henry lopulta tunnustamaan sielunsa saloja, onnistuen ajamaan koko salasuhteen karille kaiken päättyessä huutoon ja kyyneliin. Kiinnostus opintoihin oli ehtinyt jo hiipua ja säröjä saanutta sydänparkaa yritettiin paikata väliaikaisilla laastareilla, liian monella drinkillä ja loputtomalla juhlimisella. Kainaloon löytyi seuraava heila, pirullinen Delilah, jonka kanssa Henry luultavasti seurusteli vain saadakseen riidellä; kotona odottivat tyhjät huoneet ja Hank Hillin kanssa keskustellessa raivoamiselle ei ollut tilaa miehen torjuessa ehdottomuudellaan kaikki tunteenpurkaukset. Suhde Delilahiin ajettiin karille heti ensimmäisen mahdollisuuden saavuttua Averyn humalaisen soiton muodossa ja älykkäänä, korkean moraalin ja vahvan selkärangan omaavana nuorena miehenä Henry jättäytyi puolisuunnitellusti kiinni pettämisestä – suhde Averyyn sen sijaan alkoi uudelleen muovautuen jatkuvaksi soutamiseksi ja huopaamiseksi, eroamiseksi ja jälleen yhteen palaamiseksi. Ystävyyttäkin oli kokeiltava, mutta mikään ei toiminut, eikä ilmankaan osattu elää.

Kun asiat alkoivat vihdoin ja viimein luistaa ja suhdetta saattoi jopa ensimmäistä kertaa sellaiseksi todella nimittää, puuttui elämä tuttuun tapaan peliin. Henry oli vuosien aikana vieraillut tasaisesti Englannissa äitinsä luona, mutta suhdesotkujen huumassa kerta jos toinenkin oli ehtinyt unohtua – kirjaimellinen herätyssoitto sai kuitenkin niin mieleen kuin raajoihinkin liikettä, Evelynin kuulostaessa lähes hysteeriseltä ja saadessa sekavalla puheellaan aikaan vain kysymysmerkkejä ja paniikkia. Avery jäi jälkeen ja suhteen laatu muuttui epäselväksi Henryn karatessa heti seuraavana aamuna ensimmäisellä lennolla Lontooseen ja kun sinne kerran päästiin, ei poiskaan enää voinut lähteä; huoli Evelynin mielentilasta oli ollut aiheellinen, sillä vain muutama päivä saapumisensa jälkeen Henry sai ravistella yliannostuksen unilääkkeitä ottanutta äitiään hereille yhdessä suuren kartanon makuuhuoneista. Koko farssi päättyi sairaalaan ja samalla myös juorulehtien sivuille ja yhtäkkiä kaikki oli päälaellaan, eikä missään ollut mitään järkeä. Kartanosta löytyi ylimääräinen yhdistelmähuone omaan käyttöön ja siitä tulikin Henryn uusi koti seuraavien kuukausien ajaksi, nuorukaisen viettäessä suurimman osan kaikesta ajastaan Evelynin seurana aina siihen saakka, että isovanhemmat työnsivät ovesta ulos puoliväkisin vedoten siihen, että nuoruusvuosista tuli nauttia muullakin tapaa kuin varmistamalla äidin lääkkeiden oikea annosmäärää aamuin ja illoin.

Ainoa lääke omiin huoliin oli luonnollisesti alkoholi, joka maistuikin hetkellisen raittiusajan jälkeen paremmin kuin hyvin. San Franciscoon jääneistä opiskeluista oli paussi eikä Hank hengittänyt niskaan jokaisena hereillä olon sekuntina – ja tietenkin sitä kaikkea oli pakko käyttää hyväksi ja aiheuttaa lisää ongelmia, kuten Henry parhaiten osasi. Englannin yöstä löytyi sänkyä lämmittämään uusi hetken huuma, jota ei alun perin olisi edes haluttu kainaloon, mutta jonka syliin silti omaa onnetonta heikkoutta kompastuttiin. Visiitti Englannissa oli venynyt jo monin verroin pidemmäksi kuin oli edes kuviteltu, joten ei olisi pitänyt olla yllätys löytää Averya eräänä aamuna kartanomaisen kodin etuoven takaa muutama höyryävä kahvimuki käsivarsillaan ja kasvoillaan hymy, joka katosi nopeasti kauas historiaan. Kaipa tämä oli kuvitellut ilahduttavansa saapumisellaan, mutta loppujen lopuksi sillä oli ainoastaan katastrofaaliset seuraamukset, joiden päätteeksi kipakka neito karkasi pois samaa tietä jota oli tullutkin. Syöksykierre alkoholin ja päihteiden ihmeelliseen maailmaan alkoi uudelleen.

Evelyn parani hiljalleen, ei tietenkään täysin ennalleen, mutta ainakin naisen tila oli sen verran vakaa, että paluuta takaisin Yhdysvaltoihin saattoi yli puolen vuoden mittaisen visiitin jälkeen vihdoin harkita. Mielen perällä oli Averyn onnettomasta jälleennäkemisestä saakka sykkinyt pakottava, lähes kuumeinen tarve lennähtää naisen perään, mutta vasta nyt se saatettiin vihdoin toteuttaa. Äiti hyvästeltiin ja luut raahattiin San Franciscoon, jossa kaikki oli juuri niin levällään kuin ne oli jätettykin; rakastettu ei ottanut tuhlaajapoikaa aivan niin avosylin vastaan kuin Henry oli ehkä toivonut (joskaan ei sentään kuvitellut), karaten puolestaan Atlantin ylitse Pariisiin. Katkeruuteen, suruun, huoleen ja ennen kaikkea syyllisyyteen hukkuva Henry ei halunnut asettua takaisin keskustan suureen kattolukaaliin, jonka nurkissa kulkivat vain muistojen aaveet, joten asunto laitettiin markkinoille ja alle napattiin uusi, suurempi ja hienompi omakotitalo. Tilaa oli liikaa yhdelle hengelle, mutta tyhjyyteen oli jo totuttu sen kaikissa muodoissa – eikä seinien sisällä lopulta juurikaan rauhaa koettu Henryn kerätessä suhteellisen lyhyessä ajassa mainetta alueen suurimpien juhlien järjestäjänä. Huolet oli hukutettava ja turhia uusia ihmissuhteita hankittava ja mikä siinä auttoikaan paremmin kuin lihava pankkitili, tunnettu nimi ja huono maine. Opiskeluissa oli jääty auttamatta jälkeen, mutta pois kirjoilta putoamista ei tarvinnut pelätä Hank Hillin varmistaessa, että ainoa poika saavuttaisi elämässään vielä jonain päivänään edes yhden tutkinnon ennen haudan lepoon laskeutumista. Viisaat päät lyötiin yhteen aina yhtä luotettavalla tavalla idioottimaisen Jamesin kanssa ja samalla edes jonkinlaisia papereita yritettiin raapia kasaan koulusta.

Jossain kohtaa löytyi uusi heila lämmittämään sänkyä, mutta vasta luvattoman monien yritysten ja sekoilujen jälkeen. Kitty oli yhtä etuoikeutettu, joskin monin verroin enemmän hemmoteltu isänsä silmäterä, johon ihastuttiin lähinnä määrätietoisuuden vuoksi – naiselle oli turha sanoa kieltävää sanaa, sillä vaaleaverikkö onnistui kerta toisensa jälkeen kierittämään Henryn pikkusormensa ympärille ja vetelemään juuri oikeista naruista saadakseen miehen tekemään niin kuin halusi. Samalla tavalla kävi yllättävän kihlauksenkin kanssa; mistään ei oltu varmoja, mutta silti sormusta työnnettiin siroon sormeen aivan kuin idea olisi alun perinkin ollut oma. Riidat olivat tulisia ja karvaita, hyvät hetket niitäkin siirappisempia, ja kai kaikkeen määräilyyn jossain kohtaa vain totuttiin – kuka edes halusi ajatella omilla aivoillaan? Ei Henry ainakaan. Kitty tuli toimeen kaikkien kanssa, jopa liiankin hyvin, kuten vuoden yhdessäolon jälkeen paljastui. Nainen oli hyppinyt sängystä toiseen, kokeillut vaikka kuinka montaa ystävää kuin tehdäkseen arviointia ennen diilin sulkemista, ja vaikkei Henry itsekään puhdas pulmunen ollut, oli kaksinumeroinen petosluettelo liikaa nieltäväksi, ja niinpä Kitty lempattiin vain, jotta tämä saattoi iskeä kyntensä kostoksi vielä yhteen. Jamesia koko sotkusta tietenkin syytettiin ja murrettiinpa parhaalta kaverilta nenäkin kiukuspäissään. Entä nyt?

Yliopistosta raavittiin vihan vimmalla paperit käteen vain isää miellyttämään, mutta yrityksen palkkalistoille ei suostuttu siirtymään. Hankin kanssa riideltiin enemmän kuin vuosiin, elämä juotiin alas kurkusta, rahaa tuhlattiin urheiluautoihin, uhkapeleihin (joissa ne aina hävittiin) ja kaikkeen muuhun yhtä turhaan – ja päätyipä Henry jopa epätoivoisuuttaan palkkaamaan itselleen eskortin johonkin turhantärkeään hyväntekeväisyystilaisuuteen ihan vain uskotellakseen isälleen, että kyllä tässä nyt alettiin hiljalleen jarrutella. Se sama seuralainen paljastui myöhemmin mutkien kautta entisen parhaan ystävän uudeksi sydänkäpyseksi, ja kaipa sen vuoksi Jamesin kanssa jokin alkeellinen sovintokin saatiin aikaiseksi, vaikka pikkumaisena piti silti yrittää näyttää pitkää naamaa. Yliopistossa tavatun hetkellisen säädön kanssa ei saatu mitään aikaiseksi ja sinkkuelämä kaikessa upeudessaan odotti jälleen. Kaverit katosivat kuka mihinkäkin, muihin osavaltioihin ja aikuisten töihin, perustamaan perhettä ja elämään perusarkea – kai se oli jokin universumin merkki, että olisi itse pitänyt tehdä sama perässä, mutta mitä sitä nyt tapojaan muuttamaan. Osoite kuitenkin lähti vaihtoon; San Franciscon hulppea lukaali myytiin seuraavalle ja rakas bentley (se uusi) ajettiin hetken mielijohteessa Los Angelesiin, jos vaikka maiseman vaihdos saisi pään sisälle kertyneen sumun haihtumaan.

"They say rich boys don't have hearts, so what should I do with mine?"

Sosiaalinen ja huvittelua rakastava tuuliviiri, joka löytää tiensä tapahtumien keskiöön yleensä puolivahingossa osuessaan toistuvasti oikeaan paikkaan oikeaan aikaan – tai näkökulmasta riippuen ehkä sittenkin väärään paikkaan ja väärään aikaan. Henry on pinnallisen jutustelun mestari, joka pystyy luomaan suhteellisen eläväisen keskustelun jopa pöytäliinan väristä ollen samaa aikaa kykeneväinen myös hiljentymään ja kuuntelemaan muiden mielipiteitä ja ajatuksia sen sijaan, että omat huulet kävisivät taukoamatta. Miehen seurassa on luontevaa olla rento, eikä hän tee itsestään numeroa tai esitä mitään sen enempää kuin on. Tästä huolimatta oma etuoikeutettu elämä luiskahtelee vähän väliä lauseisiin mukaan ja oikeastaan Henry on lempeästi sanottuna varsin tietämätön tavallisten tallaajien arjesta ja sen koukeroista – kuten vaikka ruokakaupassa käynnistä tai rahahuolista. Huumori ylipäätään on monipuolista, kukoistaen parhaiten rennossa ja huolettomassa ympäristössä ja silloin, kun sen turvin päästään muita viihdyttämään. Mies on taipuvainen muovaamaan ulosantiaan seuransa mukaan eikä välttämättä itse edes huomaa sitä miten helposti pienet nyanssit vaihtavat väriään.

Tarkan tunneälyn ja tilanteenlukutaidon ansiosta vaihtuvien ihmissuhteiden suossa luoviminen on suurimmaksi osaksi ollut vaivatonta, mutta ympäriltä löytyy silti yleensä enemmän hyvän päivän tuttuja ja siivellä liitäjiä kuin oikeita todellisia ystäviä. Seurustelusuhteita ei pystytä ylläpitämään vuodenpäiviä pidempään, kun alkuhuuman jälkeen paljastuu aina se raaka fakta, ettei Henry tiedä lainkaan mitä tarvitsee tai mistä edes todella pitää. Näennäinen avoimuus asettaa näytille vain juuri sen minkä haluaa jättäen paljon kulissien taakse ja rivien väliin; henkilökohtaisten asioiden jakaminen ei tule mieheltä luonnostaan ja käteen kaivataan usein syvempien keskustelujen käymiseen ainakin yksi rohkaiseva ilojuoma, ellei toinenkin. Monesti pinnan alle yrittävät kysymykset ohitetaan pelkällä salaperäisellä hymyllä ja puheenaihetta sen perään sulavasti vastakysymyksen turvin vaihtamalla. Henryllä on taito saada muut tuntemaan olonsa tärkeiksi ja kuulluiksi (omista ajoittaisista typeryyksistään huolimatta), eikä ympärillä olevien murheiden tai elämäntarinoiden kuuntelemista katsota taakaksi, päinvastoin – eikä olkapään virkaa toimittaessa ole pelkoa siitä, että omaa kieltä tarvitsisi liikuttaa turhaan. Itsensä asettaminen naurunalaiseksi ei ole ongelma, saati kovin vaikeaa ja omalle elämälle ja vastoinkäymisille mies osaa ainakin näennäisesti nauraa, vaikka joskus tekisi mahdollisesti mieli itkeä samaan aikaan. Ulkopuolisille tyrkytetään hallitumpaa ja kiillotetumpaa puolta höystettynä tietyllä tietämättömyydellä, mutta synkkyydelle ei olla läheskään niin immuuneja kuin annetaan ymmärtää; murheet hukutetaan alkoholiin, juhlimiseen, vaihtuviin intensiivisiin ihmissuhteisiin ja kaikkeen muuhun yhtä myrkylliseen ja itsetuhoiseen tekemiseen puhumisen täysin unohtaen. Henry on myös valitettavalla tavalla taipuvainen valehteluun kokiessaan sen osaksi omaa tapaansa kanssa käydä muiden kanssa ja tosi ja valhe kietoutuvatkin siksi usein kielellä yhteen niin taitavasti, ettei hän enää itsekään mitä oikeasti tapahtui.

Elämässä täytyy olla jatkuvasti jotain sisältöä ja liikettä, eikä paikoille jääminen ole mitään muuta kuin lähtölaukaus uusiin ongelmiin mielen alkaessa helposti luisua typeryyksiin kaikessa levottomuudessaan. Latteat ja mitään sanomattomat ihmissuhteet lentävät herkästi roskakoriin, eikä Henry jaksa tuhlata aikaansa ihmisiin tai asioihin, jotka eivät häntä lainkaan kiinnosta. Tästä johtuen muiden mieliin maalautuva kuva saattaa erota hyvinkin radikaalisti siitä mitä itsestä oman pään sisällä ajatellaan; mies on taitava antamaan itsestään huonon vaikutelman ja vieläpä yleensä puoliksi vahingossa. Draamaa tunnutaan myös etsivän lähes tahallaan – niin lyhyet kuin pidemmätkin seurustelusuhteet ovat olleet tähän asti poikkeuksetta tavalla tai toisella myrskyisiä, enemmän fyysisiä kuin henkisiä ja päättyneet aina yhtä onnettomasti, joko omatoimisen sabotaasin tai huonojen olosuhteiden kautta. Sisäinen romantikko maalailee mielellään haavekuvia ruusuisesta tulevaisuudesta ja yhteiselosta, mutta todellisuus ei yleensä vastaa odotuksiin vaan jättää sydämen kylmäksi ja yksinäiseksi, eikä Henry välttämättä edes osaa omia halujaan tai toiveitaan suorin tavuin ilmaista. On helppo väittää miestä onnettoman huonoksi ilmentämään todellisia tunteitaan ja samaa aikaa kykenemättömäksi tunnistamaan niitä asioita, jotka olisivat hyväksi tai terveellisiä. Tunteiden meri on yksi suuri musta aukko, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Pettymykset imaisevat herkkyydestä kärsivän nopeasti mukaansa masennuksen syövereihin ja itseään toistava noidankehä on valmis, kun alkoholilla yritetään turruttaa sitä mitä ei muualta saada Henryn päätyessä aina vain syvemmälle suohon.

Siinä missä positiivisia tunteita on naurettavan helppo ilmaista, pullottaa Henry negatiiviset vastakappaleet sisälleen siihen saakka, että ne purkautuvat hetkellisinä raivokohtauksina, päättymättömänä humalakierteenä ja tahallisina tai tahattomina huonoina valintoina. Terävä kieli muuttuu tällöin helposti kärkkääksi ja ilkeäksi, vaikka riiteleminen itsessään ei oikeastaan edes tule luonnostaan; tunteita on totuttu piilottamaan ja nielemään koko elämän ajan ja siksi syvältä kohoavat impulssit yltyvät niin hervottomiin mittoihin, että räjähtäminen tai täydellinen hajoaminen ovat ainoat mahdolliset vaihtoehdot. Muihin Henry harvoin purkaa vihaansa fyysisesti, mutta osaa kyllä tarpeeksi yllytettynä kohottaa nyrkkiin puristetut kätensä ylemmäs – tätä tapahtuu kuitenkin vain äärimmäisen harvoin, onhan kyseessä lopulta enemmän sovittelijaluonne, joka solmii mieluummin itsensä kymmenelle uudelle umpisolmulle kuin yrittää selvittää sen ensimmäisen. Fyysisissä yhteenotoissa päädytään myös yleensä auttamatta alakynteen ja alistutaan muiden nyrkkeilysäkiksi sen sijaan, että oikeasti pidettäisi omat kantapäät tiukasti maassa ja leuka ylväästi pystyssä. Henry on huono tunnistamaan itsessään vihan tai ärtymyksen tunteita käsitellessä tuntojaan lähinnä samppanjalasin pohjalle kurottamalla. Verbaaliset riidat jäävät pelkäksi lapselliseksi nälvimiseksi ja merkityksettömien pointtien läpikäymiseksi, pikkumaiseksi jankkaamiseksi ja tilanteesta ulos kävelemiseksi. Turha ylpeys ei ehkä kehoa pakota, mutta toisinaan on silti erityisen vaivalloista myöntää olleensa väärässä tai tehneensä jotain väärin; apua on aina saatu kysymättäkin ja ehkä siksi mies mieluummin hukkuu ongelmiinsa kuin pyytää ketään omin sanoin auttamaan. Henry on myös nopea luovuttamaan silloin, kun tuntee edes hetkellisesti ajautuneensa umpikujaan ja käytös saa helposti marttyyrimaisia piirteitä, kun koko maailman kuvitellaan seisovan vavahtamattomana vastassa eikä omilla teoilla ole mitään merkitystä.

Vaikka vuosien saatossa hartioille kerätty huono maine on osaltaan ansaittu, kukkii pinnan alla myös paljon hyvää. Omissa ajatuksissaan Henry on hyvän puolustaja, mutta onnistuu silti uskottelemaan muille olevansa monen tarinan antisankari vailla moraalia tai selkärankaa tehdessään niin itsestään selviä huonoja valintoja, etteivät ympärillä olevat kykene kuin kätensä ilmaan kohottamaan. Itselle läheisistä ihmisistä välitetään kuitenkin todellisuudessa syvästi ja näistä pidetään kiinni viimeiseen hengenvetoon saakka ja vaikka mies käyttääkin herkästi huumoria hyväkseen lohduttajan virkaa toimittaessaan, piilee kaiken takana aina jotakin aitoa. Vakavuus ei tule luonnostaan ja Henry nojaa helposti luontaisiin puheenlahjoihinsa yrittäen kääntää huonotkin hetket jollain tavalla ympäri, vaikka sitten sarkasmilla minuutteja värittäen. Itsenäisyys on piirtynyt selkärangan nikamille enemmän pakollisena selviytymiskeinona kuin jonain sellaisena ominaisuutena, joka olisi itse valittu ja usein muihin täysin luottaminen osoittautuu viime hetkellä ongelmaksi; sydämessään Henry muistuttaa kaiketi enemmän eksyksissä olevaa pikkupoikaa kuin mitään muuta.

"He had those green eyes of a liar."

Atleettinen ja jäntevä keho on onnistunut karistanut nuoruusvuosien hintelyyden lähes kokonaan kasvonpiirteitä lukuunottamatta; vahvat leukapielet, korkeat poskipäät ja terävä leuka tuovat ulkonäköön yhä tietynlaista pehmeää poikamaisuutta. 188 senttimetrin pituuteensa nähden Henry on ehkä aavistuksen tavanomaista kapeavartaloisempi, mutta se johtuu lähinnä geeneistä eikä niinkään urheilullisuuden puutteesta – mallimaailman vaatimukset ovat myös osallaan työntäneet kehon kaaria tiettyyn suuntaan. Kapeahkoista raameista ollaan nuorempana oltu jopa kiusallisen epävarmoja, mutta onneksi aikuistuminen toi vartaloon toivottuja muutoksia. Tatuointeja tai lävistyksiä ei kehon koristeeksi ole vuosien varrella otettu kiitos riipivän neulakammon ja sen, ettei tarpeeksi merkityksellistä kuvaa tai tekstiä oltaisi edes kyetty valitsemaan. Vihreät silmät ponnahtavat esiin tummien kulmien ja tuuheiden ripsien alta lähes vetovoimaisella tavalla ja huulia voi nähdä usein koristamassa hurmaavan, joskin ilkikurisen hymyn, joka saa hymykuopat painumaan poskille. Ruskeiden hiusten kurittomat suortuvat kaartuvat minne mielivät aktiivisesta tyylittelystä huolimatta laskeutuen hipomaan otsaa ja ohimoiden kaarta; pitkät ja kapeat sormet etsiytyvät sukimaan niitä suuntaan jos toiseen levottomina aina silloin kun hermostuneisuus painaa mieltä ja kehoa.

Vaatekaapin sisältö on yhtä ailahtelevaa kuin omistajansakin eikä sitä voi edes leikillään moittia suppeaksi. Henkilökohtaista tyyliä kuvaillaan muuttuvaksi ja olosuhteet huomioon ottavaksi; kauluspaidat ja mittatilaustyönä teetetyt puvuntakit kuuluvat hienompiin rientoihin, joissa poliittinen korrektius on toivottua, kun taas vapaa-aikana tyyli on rennompaa, joskin silti merkkisidonnaista ja eittämättä kallista. Tusinamuoti jätetään niille, joilla ei muuhun ole varaa ja useat mallimaailman kautta sovitut yhteistyökampanjat takaavat sen, että materiaalit ja kankaat ovat laadukkaita. Viileämmät säät vaativat harteille siistilinjaista villakangastakkia tai tyylikästä bleiseriä, kun taas tavanomaisemmissa tapauksissa nahkatakki saattaa ajaa asian. Kasvoja peittämässä voi nähdä miltei säällä kuin säällä tummat aurinkolasit, joiden taakse Henry usein mielellään ihmistenilmoilla liikkuessaan piiloutuu; ne ovat omanlaisensa suoja ympäröivää maailmaa vastaan ja peittävät valitettavan usein myös edellisen yön kasvoille jättämät jäljet alleen. Sormien välissä pyörii toistuvalla tahdilla savuke jos toinenkin ja niiden sytyttämätön askitoveri löytää helposti tiensä korvan taakse seuraavaa tilaisuutta odottamaan miehen ollessa paatumaton ketjupolttaja, joka yrittää hillitä hermostuneisuuttaan savua huulten välistä puhaltamalla. Tupakoinnista onkin tullut ajan kuluessa pinttynyt tapa, josta ei kyetä pääsemään irti.

Julkisuudesta huolimatta Henry ei ole edes tuntemattomia kohtaan vaikeasti lähestyttävä tai tavoittamattoman oloinen jäädessään satunnaisesti juttelemaan ohikulkijoiden kanssa turhanpäiväisyyksistä, kysymään suuntaa tai pummimaan tupakkaa. Toki kallis maku, tyylitaju ja varakkuus näyttelevät omaa rooliaan olemuksessa ja luovat kuvaa turhantärkeästä tyhjäpäästä, mutta näistä ominaisuuksista huolimatta eleet ja liikkeet ovat avoimia ja ilmavia, jopa ylitsevuotavia omalla tavallaan, mikä saa muut ihmiset luontaisesti tuntemaan olonsa kotoisaksi miehen seurassa. Asiaa saattaa auttaa myös vihreiden silmien leikkisä ja eloisa pilke, joka sulattaa sydämiä naurettavan helposti.

"The risk I took was calculated but damn, I'm bad at math"

Henry on pyörähdellyt nuoresta saakka seurapiireissä aina hyväntekeväisyyttä tukevista tilaisuuksista kutsuvierastapahtumiin ja hänen kasvonsa tunnetaan myös laajalti mallintöiden sekä sosiaalisessa mediassa vaikuttamisen kautta. Miestä on useaan otteeseen tituleerattu keltaisen pörssin sivuilla turhaksi julkimoksi ja titteli onkin osittain ansaittu – etenkin nykyään, kun XXXXX sijaitsevan luksuslukaali tuntuu muuttuvan räikeäksi bileluolaksi vähintään kerran viikossa, houkutellen paikalle niin kaupungin kermaa kuin haaskalintujakin.

Ei käyty julkisia kulkuneuvoja, vaan ajelee mustalla Bentley GT:llä, josta on muodostunut ajan kanssa oikea silmäterä (ja joka Henry onnistui romuttamaan muutama vuosi takaperin varsin taidokkaasti; sen tilalle luonnollisesti hankittiin uusi). Vaihtelevassa käytössä on myös avomallinen keltainen Porsche 911 ja mattamusta Aston Martin Ghost. Muutama henkilökohtainen autonkuljettaja kärrää miljoonaperijää pitkin Los Angelesin katuja silloin, kun itse ei ole asiaa astua ratin taakse.

Ketjupolttaja; suupielessä keikkuvasta tupakasta on tullut lähes tavaramerkki. Sätkä nousee sormien väliin etenkin hermostuttavissa tilanteissa ja aina, jos Henry joutuu odottamaan jotain tai jotakuta – tupakointi on silti enemmän tapa kuin todellinen riippuvuus.

Peruspaheiden, kuten alkoholin liikakäytön ja tupakan imuttelun, lisäksi Henry harrastaa monen yllätykseksi salilla ravaamista ja lenkkeilyä, joihin panostetaan yleensä erityisen paljon turhan pitkäksi venyneen humalakierteen jälkeen, kun kelkan nokkaa yritetään kääntää parempaan suuntaan. Mallintyöt ovat aina pakottaneet tiettyyn standardiin ja lihaskuntoon, mutta mies ei kuitenkaan ole mikään urheilijalupaus tai nauti sykettä nostavasta huhkimisesta perinteisessä mielessä, eivätkä esimerkiksi joukkuelajit ole koskaan kiinnostaneet. Kirjan kanssa sohvan nurkkaan käpertyminen tai mielenkiintoisen elokuvan seuraaminen ovat huomattavasti mieleisempiä aktiviteettejä (erityisesti romanttiset komediat ovat lähellä sydäntä).

Horoskoopilta Skorpioni (myös nousevalta), ENFP-T, lempiväri keltainen, salaisena paheena klassinen musiikki, satunnaisesta huumeidenkäytöstä huolimatta ei polta kannabista huonojen kokemusten vuoksi, syntyjään vasenkätinen ja kaksikätiseksi lapsena opetellut, laulaa mielellään karaokea, pelkää hukkumista ja hevosia (ja hukkuvia hevosia), ei ole koskaan käyttänyt bussia, kissaihminen allergiasta huolimatta, ostaa uuden puhelimen keskimäärin ainakin kahdesti vuodessa rikottuaan tai hävitettyään edellisen, taipuvainen kompuroimaan mihin tahansa (mattoihin, ovenkarmeihin, omiin jalkoihinsa, ilmaan).